Tänään vein päätökseen prosessin, joka olisi pitänyt hoitaa jo monia monia vuosia sitten, mutta jonka läpivientiä viivyttelin miltei viimeiseen saakka. Tänään luovuin lopuista viisauden hampaista.

Olihan muuten kyytiä. Kyseessä oli oikeastaan kirurginen toimenpide, sillä vasen alaviisuri oli kasvanut silleen poikittain. Niinpä naamani peitettiin paperisella liinalla, suuhuni tökättiin melkoisen monta puudutuspiikkiä ja lääkäri kävi työhön.

Hommahan meni sitten niin, että se hammas poistettiin osa osalta. Sellaisella minisirkkelillä, tai sellaista se vehje muistutti, herr doktor viipaloi hammasta pieniksi osiksi ja poisti sen paloina. Ai että oli mukavaa kun se sirkkelöinnin ääni täytti koko pääkopan, eräässä vaiheessa se ääni meni jotain hermorataa pitkin suoraan kuuloelimiin, ellei sitten jopa aivoihin.

Tietenkään ei hammas lähtenyt ilman taistelua. Juuret olivat muotoutuneet koukuiksi, jotka pitivät leukaluustani kiinni viimeiseen asti. Itse asiassa olisin ollut luustooni perin pettynyt, jos kyseinen hammas olisi tosta vaan lähtenyt kiltisti pyytämällä. Kyllä lääkäri sai sitä vääntää ihan koko palkkansa edestä. Itsellenihän koko lysti maksoi vain 18 euroa kun opiskelija olen, mutta oli sen verran jännää että olisi voinut jättää parikymppisen tippiä vaikka hoitajalle.

Finaalissa lääkäri hioi oletettavasti sillä samalla sirkkelillä leukaluuta, kun se meni vähän rosoiseksi käsittelyn johdosta.

Hioi sirkkelillä leukaluuta. Hioi. Sirkkelillä. Leukaluuta.