Nyt ollaan avautumisen ja toteamisen ytimessä, joten suojapuvut valmiiksi päälle

Olen lukenut viime aikoina sitä yhtä nettisivustoa, jonne ihmiset voivat lähettää kaduilla ja muualla kuulemiaan toisten ihmisten keskusteluja. Eli käytännössä siis sama kuin se toinen sivusto, jonne voi lähettää ircissä nähtyjä juttuja, mutta todellisuudesta ja tietenkin nykyaikaiseen paparazzi-tyyliin ilman mitään osapuolisten lupaa. En kuitenkaan puutu nyt tuohon epäkohtaan, sillä näinhän se nykyaika menee, että ihmisten pitää nauraa muille ihmisille, oli jutut sitten tosia tai ei. Jopa keksityille tyhmyyksille nauraminen kasvattaa omaa ylemmyyden tuntoa, mutta tämäkään ei ollut vielä se pointti.

Pointti nimittäin on se, että sen sijaan että sinne postattaisiin ihan kenen tahansa kadunmiehen tai -naisen sanomisia (olevinaan tosia, mutta kuitenkin keksittyjä melkein kaikki), niin suurin osa niistä ovatkin lasten, noin 3-11-vuotiaiden sanomisia. Ja totta kai sellaiset kuulostavat aina hauskoilta aikuisten korvaan, mitä ideaa siinä muka on. Aivan sama kuten jos lapselta kysytään jotain idioottimaista aikuisten asiaa, josta lapsella ei ole mitään hajuakaan, mutta painostavan tilanteen vuoksi pyrkii kuitenkin aikuista miellyttääkseen sanomaan ihan mitä tahansa. "Mikä on kylmäkkö? No sellanen ilkeä nainen. hohohohoo"

Totta kai penska sanoo siinä sitten jotakin tyhmää ja onpa se sitten hauskaa. Koko sivusto perustuu nimen omaan tuolle rutiinille, ei varsinaiselle salakuuntelulle (hups, annoin vihjeen miten kyseisen sivuston löytää). Päätelmä: jälleen yksi sivusto, joka on paskan sisältönsä vuoksi profiloitunut perseelleen. Miksi ne ei muuta sitten koko teemaa tyyliin lapset/teinit sanovat tyhmiä asioita tai jotain sinne päin?

Internet on kyllä yksi typeryyden valtatie.