Moi kaikki. En ole blogannut aktiivisesti viime aikoina, koska olen ollut oikeastaan tyytyväinen havaitsemiini asioihin. Kukaan insinööri ei ole sanonut mitään typerältä kuulostavaa, eikä sanaa 'ketä' ole käytetty Internetissä liian usein väärällä tavalla. Pissikset ja muutkin aivottomuuden ihannoitsijat ovat jo joutuneet tarpeeksi pahasti naurunalaiseksi, joten minun ei tarvitse puuttua niihinkään tällä hetkellä. Kaikki on siis hyvin omasta näkökulmastani. Tai oikeastaan ei, sillä tokihan avautuminen on aina hauskaa. Noh, vaihteeksi näin.

Peleistäkään en taida kirjoittaa mitään kummoisempaa. Sid Meierin Piratesia on tullut pelailtua, mutta siitä kirjoittelun säästän toista julkaisua varten. Sen lisäksi Xboxini sisuksissa on pyörinyt Ghost Recon 2: Summit Strike, joka sekin täyttää tehtävänsä erinomaisesti. Lisäksi parin N-Gagen pelin ennakkoversiot ovat testauksesta, mutta niistäkään en aio kirjoittaa mitään tähän.

Eipä tässä siis kummempia. Viikonloppuna osallistun Kaija Juurikkalan elokuvakoulutukseen. Odotan sitä mielenkiinnolla...