Olen, kuten joissakin piireissä kutsutaan, kesäihminen. Vihaan pimeää ja kylmää, kun taas valo ja lämpö saa hyvälle tuulelle. Alkusyksy on jostain syystä lievää masennuksen kautta. Olo tosin helpottuu yleensä jouluun mennessä. Olettaisin sen johtuvan siitä, että lumi tuo hieman helpostusta valon puutteeseen. Äärimmäiset pakkaset silti ovat jotain, joita ilman voisin aivan helposti elää. Huh, ei voi ymmärtää miksi tässä maassa pakotetaan ihmisiä kouluun tai töihin jossain -20 asteen pakkasessa. Itselleni -10 on jo liikaa.

Nyt aletaankin kohta olla talven loppupuolella. Olen huomannut olevani kaikkein pirteimmilläni ja toimintakykyisimmilläni maaliskuusta toukokuuhun. Tämä on hieman ristiriidassa sen kanssa, että olen aina ajatellut kesän olevan parasta aikaa. Homma toimiikin omalla kohdallani niin, että mieleni on aina vähintään pari kuukautta etuajassa.

Eli: maalis-huhtikuussa valo ja lämpö on vasta edessäpäin. Sitä tulee päivä päivältä lisää. Huomaani olevani rento ja iloinen. Elämä hymyilee. Kesäkuuhun päästessä kaikki on vielä hyvin, tosin tunne on jo tässä vaiheessa melkoisesti tasaantunut. Heinäkuussa ollaankin jo sitten lievästi mielen pimeällä puolella. Suomen kesähän toimii niin, että juhannuksen tienoilla päivät ovat valoisimmillaan, jonka jälkeen sitä valoa on vähemmän ja vähemmän. Täten en pysty edes kunnolla nauttimaan kesän parhaimmista päivistä, koska mieleni on jo jossain pimeissä, sateisissa syysilloissa.

Joten itselleni vuoden parhaimmat hetket ovat juuri nyt alkamassa. Ei että sääolosuhteet olisi mitenkään hienot, kylmää ja märkää riittää vielä pari kuukautta ainakin, mutta se hyvän odotus... se on se minun juttu. Sitten kun se on saatu, ei se enää kiinnosta. Aivan kuin kaupasta kalliilla ostettu uutukainen konsolipeli.